Räjähtelevien karhujen metsä

Räjähtelevien karhujen metsä alkaa Purtovaarasta mummin ja ukin vanhan kotitalon takaa. Sinne ei saa mennä, koska siellä on karhuja ja neuvostoliittolaisia kranaatteja ja se ulottuu Siperiaan saakka. Jos metsään eksyy, niin ei osaa ikinä pois.

Aikuisena olen oppinut, että kaukainen Siperia ei ole ihan niin vaarallinen paikka. Siperiassa ihmisen historian ajan koskematon metsä on ihan oikeasti turvallista ja äärettömän kaunista. Nyt epäilen, että maailman vaarallisin paikka löytyy pikkuisen höröttävien Purtovaaran ja Siperian välistä.

Tällä retkelläni pääsin aina Sulkavalle saakka kohti Purtovaaraa Linjan avustuksella. Ehkä en vain uskaltanut kauemmaksi. Silti, Linja oli ihan yhtä vaikuttava kuin Mongoliassa Hovsgolin järven rannassa keskellä Siperiaa tönöttänyt ikuisesti ihmisen koskematon metsä. Minun piti löytää tuon Hovsgolin metsän vertainen paikka ja se löytyi näin läheltä. Retkeni oli onnistunut.

Niin, ja mikä siinä oikeassa räjähtelevien karhujen metsässä muka on niin pelottavaa? Miksi en uskaltanut aina Tohmajärvelle Purtovaaran takametsiin?

Eräs lumivyöryjä tutkiva tuttavani kertoi laattalumivyöryn erikoislaatuisesta äänestä. Siitä kuuluu sellainen "vhuump". Hänen mukaansa se on niin vaistoihimme vetoava, että sen kuullessaan ei voi muuta kuin vapista ihokarvojen noustessa pystyyn.

Minä kerroin hänelle räjähtelevien karhujen metsästä. Ja siitä kuinka kerran menin sinne vastoin kaikkia kieltoja. Silloin keväisenä talvi-iltana hanki kantoi ja kuu valaisi tuuheaa isoa kuusimetsää. Kiipesin vaaralle niin kauas, että mummin ja ukin taloa ei enää näkynyt. Yhtäkkiä kuului valtaisa MÖR-PUM ja voitte arvata, että en ole ikinä juossut niin kovasti kuin silloin.

Mikään, MIKÄÄN, ei ole pelottavampaa kuin räjähtävän karhun ääni.

Niin, no, sen pituinen se.