Räjähtelevien karhujen metsä

Räjähtelevien karhujen metsä alkaa Purtovaarasta mummin ja ukin vanhan kotitalon takaa. Sinne ei saa mennä, koska siellä on karhuja ja neuvostoliittolaisia kranaatteja ja se ulottuu Siperiaan saakka. Jos metsään eksyy, niin ei osaa ikinä pois.

Aikuisena olen oppinut, että kaukainen Siperia ei ole ihan niin vaarallinen paikka. Siperiassa ihmisen historian ajan koskematon metsä on ihan oikeasti turvallista ja äärettömän kaunista. Nyt epäilen, että maailman vaarallisin paikka löytyy pikkuisen höröttävien Purtovaaran ja Siperian välistä.

Tällä retkelläni pääsin aina Sulkavalle saakka kohti Purtovaaraa Linjan avustuksella. Ehkä en vain uskaltanut kauemmaksi. Silti, Linja oli ihan yhtä vaikuttava kuin Mongoliassa Hovsgolin järven rannassa keskellä Siperiaa tönöttänyt ikuisesti ihmisen koskematon metsä. Minun piti löytää tuon Hovsgolin metsän vertainen paikka ja se löytyi näin läheltä. Retkeni oli onnistunut.

Niin, ja mikä siinä oikeassa räjähtelevien karhujen metsässä muka on niin pelottavaa? Miksi en uskaltanut aina Tohmajärvelle Purtovaaran takametsiin?

Eräs lumivyöryjä tutkiva tuttavani kertoi laattalumivyöryn erikoislaatuisesta äänestä. Siitä kuuluu sellainen "vhuump". Hänen mukaansa se on niin vaistoihimme vetoava, että sen kuullessaan ei voi muuta kuin vapista ihokarvojen noustessa pystyyn.

Minä kerroin hänelle räjähtelevien karhujen metsästä. Ja siitä kuinka kerran menin sinne vastoin kaikkia kieltoja. Silloin keväisenä talvi-iltana hanki kantoi ja kuu valaisi tuuheaa isoa kuusimetsää. Kiipesin vaaralle niin kauas, että mummin ja ukin taloa ei enää näkynyt. Yhtäkkiä kuului valtaisa MÖR-PUM ja voitte arvata, että en ole ikinä juossut niin kovasti kuin silloin.

Mikään, MIKÄÄN, ei ole pelottavampaa kuin räjähtävän karhun ääni.

Niin, no, sen pituinen se.

Fööni

Lauantaiaamu alkoi aivan loistavalla kostioniemeläisellä kanttarellipekonimunakkaalla hyvin nukuttujen unien jälkeen. Suunnittelin pitkää etappia Savonlinnaan. Tästä tulisi noin 70km matkaa.

Kova sade oli hyvä, sillä ei tarvinnut miettiä ylikuumenemista. Lähdin innoissani matkaan ja juoksin saman tein väärälle mökkitielle. Olin unohtanut kartan lähtöpaikkaan, mutta se oli muutenkin hyvin karkea - karavaanarilehdestä repäisty sivu - joten lueskelin GPS:stä hyvää reittiä oikealle tielle. Oikaisin, pidin erittäin todennäköisenä että gps-kartassa ollut pikkutie jatkuisi polkuna. No, eihän se jatkunut ja pian loikin nokkospellon ja mutaojien poikki. Näin hirven. Se tuijotti hetken ja lähti sitten karkuun. Laitoin sadatakin hupun päähän. Se oli ihan täynnä vettä. Nämä seikat eivät häirinneet. Lossi, hirvi ja nokkoset eivät ole mitään uutta lenkeilläni ja aiemmistakin kilometreistä noin 2% oli kulunut eksyilyyn.

Koheltaessa kului jonkun verran aikaa ennen kuin olin Partalansaareen vievällä lossilla. Siis sen saaren, jonka ympäri joku tyyppi ui. Partalansaareen saavuttaessa joku mummeli huuteli talonsa pihalta: "Onpa reipasta porukkaa!"

Jatkoin virheiden tekemistä vastaamalla pariin puheluun kaatosateesta huolimatta. Lopulta kännykkä ei enää sietänyt kosteutta ja näppäimet lakkasivat toimimasta. Kännykkä ei ole juoksemiseen mikään välttämättömyys, mutta majoitusten järjestäminen ja muu matkailu on paljon mielekkäämpää kun se toimii. Retkellä oli satanut ennenkin, mutta nyt olin vain jostain syystä huolimaton.

Välin isompi kohde oli Sulkava, jonne matkaa tuli noin 28km. Kuivaamalla kännyn sen saattaisi saada kuntoon. Tarvitsin föönin. Kaupoista ei löytynyt. Ärrän tyttö kikatti, kun isotukkaisena ja -partaisena uitettuna koirana kysyin kohteliaasti fööniä.

Löysin föönin lopulta motelli Muikkukukosta. Kuivailin kännykkää tunnin ja näppäimet 3 ja Delete rupesivat toimimaan. Sain apujoukkojen avulla lopulta selville, että oopperajuhlien vuoksi Savonlinnan liepeiltä löytyi vapaana yksi hostelli. Olin täynnä virtaa, kun aikeena oli juosta vielä 40km ja siksi päivämatkan jättäminen tähän tuntui tympeältä.

Varasin huoneen Muikkukukosta ja kävin iltalenkillä Sulkavalla. Siinä tuumiessa sitten lakkasi huvittamasta. Retki oli muuttumassa kilometrien keräilyksi ja pikaraviksi huonosta hostellista toiseen isoja teitä pitkin. Parempaakin tekemistä voisi keksiä.

Mirja-täti ja muut

Tänään rikkoutui kahdensadan kilometrin rajapyykki varovaistenkin kilometriarvioiden mukaan. Se ei ole ultrajuoksijan näkökulmasta erityisen paljon, koska moni juoksee vuorokaudessa saman. Minulla meni 6 päivää, enkä itse pidä tätä varsinaisesti urheilu- tai ultrasuorituksena. Olen yrittänyt pitää päiväkuormaa, josta palautuu ja aikaa on jäänyt itsensä hoitamiseen riittämiin.

Vuorokaudessa rasitus on kestänyt 5-7h, joka on tullut 8-12h:n aikana. Fyysisen työn tekijöiltä vaaditaan saman verran. Ja esimerkiksi linjaa rakentaneet olivat varmasti paljon lujemmalla.

Silti Mrs. Doubtfiren näköinen majatalon täti suorastaan paheksui retkeäni: "Tuo on jonkinlaista masokismia (viimeistä sanaa maiskutellen)." Ja sai lisäpontta, kun esitin näkemyksiä nykyihmisen fyysisyydestä vieraantumisesta.

Toisaalta jotkut ovat innostuneet ja melkein lähdössä samoin tein kirmaamaan metsiin mustikoita poimien ja purovettä juoden.

Viljakansaari

Pulpul, kops

Törmäsin Puumalan Viljakansaareen Saimaan pohjoispuolella ja hölkkä jatkuu. Tänään ohjelmassa lyhyt alle parikymppinen iltalenkki.

Tyly asfaltti

Matka lipsahti kutostietä Lappeenrantaan. Tien varressa oli joku hiton korsu. Kutostie söi, vaikka fyysisesti tämä oli retken helpoin päivä. Jalkojen tylsyyden pelastivat viimeisen kympin tietyö, ratsastuspolku ja kuntorata. 42km tjtn.

En bloggaa hetkeen. Uidessa ei voi.

Tonnin veto

Kutostie on sisältöniukkaa ja pitää keksiä huvituksia. GPS mittasi perushölkän vauhdikseni 6:39/km. Vesikuorma on aika maksimissaan ja kannossa on nyt 4-5kg. Maastossa tuossa olisi vielä ruoka.

Saimaa-ongelma

Nyt on edessä iso ongelma. En tiedä niten pääsisin linjaan kuuluvasta Saimaasta ohi tai yli. Pulma pitäisi osittain ratkaista jo aamupäivän aikana, sillä kohta tulee risteyksiä, jotka ottavat aiheeseen kantaa.

Yllätyksetön 4. päivä

Viime yön nukuin saunan lauteilla hiiren kanssa. Kesti kauan, ennen kuin uskalsin mennä sinne. Kiuas varasi pitkään lämpöä, mutta lopulta hain avaruuslakanat, kun heräsin kylmyyteen.

Tämän jälkeen palailen taas sivistyksen pariin Taavetissa matkakodissa. Jännittävä kontrasti.Päivän etappi oli 41km, josta 35km pikitietä. Haastavinta oli helle, kun ei saanut maantiepätkän aikana täydennystä.

Käärmeöljy

Välillä sitä miettii, että onkohan tämä terveellistä. Että saako tässä tarpeeksi vitamiineja tai jotain.

Toisaalta hengitys ei vingu kevään tapaan ja kuvittelen mahankin pienentyneen. Ilmassa on jotain ihmeellistä: rasvasalpaajia ja Salpatamolia.

(hörppäsin juuri kolaa ja nauran huonoillekin vitseilleni)

Se on vain kiveä

Ehkä linja on siksi niin vaikuttava ase, kun sitä ei ole koskaan käytetty. Se on niin pelottava, ettei tarvinnut.

On vähän haikeaa lähteä pois polulta. Suuntaan Taavettiin. Siellä lähistöllä on museo, linjan kolmas.

Hiiri

En ole nähnyt vielä ainuttakaan ihmistä koko polulla, vaikka osan olen mennyt pariinkin otteeseen.

Sen sijaan, lekotellessani lauteilla iso hiiri ryömi lauteiden välistä viereeni. Se katosi lauteiden väliin ja minä istuin loput löylyt lauteiden reunalla paiskoen tarpeettoman kiivaasti löylyä. Ruokapussin ripustin narulle heti saunan jälkeen.

Nyt huvittaa paniikkini.

Linja

Ehkä ne kilsat oli vähän yläkanttiin. Ne voi laskea sitten kotona. Tuntuu, että päivä jää taas lyhyeksi, koska majapaikkaan on alle tunti.

Olisikohan saunalenkki ja kuntopiiri paikallaan.

Polun pää

Mitä hitaammin kulkee,

sitä useampi kivi näyttää karhulta.

Polun päätepiste häämöttää ja vaelluskartta loppuu. Pidemmälle en enää jatka näin, sillä tämän tyylinen vaellus vaatii ainakin hyvän kartan. Kolmen päivän saldoksi tullee 110-120km, eikä vielä oikeastaan uuvuta.

Mitähän huomenna? Pikataival vähön isompia väyliä Luumäelle vai kotimatkalle kohti Haminaa?

Muhikko

Muhikon avaimen nähtyäni parkaisin tahattomasti perän kokoa ja painoa. Samaan tilaan kun saisi puoleksi päiväksi suklaata.

Kuvassa myös äärimmäisiin hätätilanteisiin varalla oleva mongolialainen pilli.

Yleisesti ottaen varusteet ovat toimineet hyvin. Lisänä on tullut muovitasku kartalle, Salpa T-paita ja kertakäyttäsadetakki vaihtui jätesäkkiin, koska jälkimmäinen on yksinkertaisempi käyttää.

Aamulehti

Salpamuseo

Juoksuhauta

Retki alkaa kirjoittamaan omia kummallisia sääntöjään. Aina kun näen juoksuhaudan, pitää juosta.

Lämpö ja pitkä uni palauttivat ja aamun muutaman kilometrin siirtymällä salpamuseoon juoksin välillä kovaa. Matkalla oli paljon juoksuhautoja.

Ruokaa oli jäljellä hyvin vähän ja olin säännöstellyt sitä eilisillasta kolmeen pieneen ateriaan. Nyt on luvassa runsautta aamukahvin ja lehden jälkeen, kun hölkkään muutaman kilometrin päähän markettiin.

Suomijuttu

Jermula

Ehdin hieman onnekkaasti saamaan avaimet veteraanien taukotupaan nimeltään Jermula. Täällä on kaikkea: sauna, järvi, pehmustetut sängyt, takka ja kanootti. Ja tilaa, vaikka joukkueelliselle. Tupa on täynnä jännittäviä yksityiskohtia ja esineitä ja ihmettelin tätä kaikkea tunnin ennen kuin sain edes saunaan tulet.

Päivän vaellus oli leppoisa ja kevyt ja nyt vielä tämä. Näihin mukavuuksiin voi helposti tottua.

Jano

Iltapäivällä hölkkä rupesi kulkemaan yhtäkkiä kevyemmin. En oikein tiedä miksi. Siksi matka on sujunut joutuisaan, vähän liiankin ja tietä säästelläkseni päätin palautella rauhassa iltapäivän, kun eilinen nestehukka ja paahde painaa edelleen lievänä janontunteena.

Laitoin lämmintä päälle ja kävelen hissuksiin vadelmalimonadia hitaasti siemaillen seuraavat pari tuntia. Tuntuu juhlalta, taas.

Haave luksusmajoituksesta

Sadeviitasta ja alumiinifoliosta tehty majoitusratkaisu oli lämmin, mutta hyttysten takia vähän epämukava. Mukavuudenhalu nousi pintaan ja kartasta hyppäsi silmiin paikka, jossa on kaikkea: laavu, nuotio, vesipiste, maauimala ja niin edelleen.

Sinne on vaan aika pitkä matka ja päiväetapista tulee taas yli 40k.

Utelias panssarieste

K-pisteellä

Vihdoin. Arviolta 60km tallustelun jälkeen pääsin lähtöpisteeseen.

2. Päivä

Vaikka linja on 1000km pitkä, niin polkua on vain 50km. Aamupäivän suunnitelmana on käydä linjan alkupisteessä ja palata sitten bunkkerimuseoon miettimään jatkosta.

Hölkkä maittaa taas.

Uni

salpaläppää: tulppa

"Kampin rakennustyömaa iso, pyh!", "Kivijärvelle rakennettiin tulppa, jonka poistamalla koko Luumäki olis jäänyt veden alle. ... Nyt se on kyllä kiinni, jottei kakarat pelleilis sillä."

Makkaranhimo

Kaupparetki Virojoelle venähti 6h:n mittaiseksi. Paluumatkan käveleskelin museotietä Ravijoelle, jossa polun taukopisteeltä löytyi juoksevaa vettä.

Juhlaa. Vettä ja makkaraa. Ja Turun sinappia.

Bunkkerimuseo

Aamupäivän siirtymävälillä kului aikaa yli kolme tuntia. Pystyin välttämään vitostietä vain tunnin verran alussa, mutta sitten siirryin venäläisten rekkojen jylyyn, eikä auringon paahdetta päässyt karkuun.

Bunkkerimuseosta löytyi vaelluskartta, juotavaa ja syötävää, joten elämä hymyilee. Salpapolun varrella on houkuttelevan näköisiä nuotiopaikkoja ja mieleni rupesi tekemään makkaraa.

Siispä iltapäivän suunnitelmaksi hahmottui lenkki Virojoelle ja sen jälkeen paluu linjalle paistamaan makkara. Tämä tietää 14km vitostietä edestakaisin, mutta se on varmasti sen arvoista.

Suomenlahden rantaan on museosta reilu kymppi polkua pitkin. Ehkä jo huomenna mä pääsen sinne linjan alkupisteeseen ja lähtemään matkaan.

vielä kun on mukavaa

1. työpäivä

Sinne päin

Kotiovesta ulos lähtö tuntui ihan tavalliselta lenkiltä. Hölkkäsin kotisaaresta Kamppiin, jolkottelin Kampissa aikani matolla, jotta matkaan sopiva lenkkari löytyi. Sinne päin meni sopivasti bussi, joten hyppäsin siihen.

Päivän lopuksi päädyin lopulta Haminan Töytäriin matkakotiin. Kotkan Meripäivien vuoksi kaakkoissuomi on melkoisen täynnä ja pienen harhailun jälkeen vapaa matkakoti lopulta löytyi Haminan syrjästä. Paikka on hiljainen ja viihtyisä. Majatalon isäntä ihmetteli, kun tulin keskustasta jalan ja tarjosi pullon olutta.

Bunkkeriin on matkaa reilu 30km ja tuntuu oudolta hölkötellä puolitoista päivää, että pääsee edes alkupisteeseen. No sama kai se lopulta on missä sitä juoksee, mutta salpatraililla voisi nyt edes päästä sinne linjalle saakka.

Päivä 0: Mistä matka alkaa?

Tarinan juoni on mennä Suomenlahden rantaan Salpalinjan alkupisteeseen ja hölkkäillä Salpalinjaa niin pitkälle koiliseen kuin sattuu huvittamaan. Tarkemman suunnitelman puute on etu, sillä silloin mikään ei voi mennä vikaan.

Ensimmäinen kohde on Virolahden bunkkerimuseo, josta pitäisi selvitä, että missä ihmeessä se linja oikeastaan kulkee.