keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Vappuvaellus

Salpavaellus 30.4 - 2.5.2010 kulki ensin Virojoelta Majaniemeen, jonne leiriytyminen tapahtui vappuaattona puolen yön tietämissä. Seuraavana aamuna matka jatkui Salpapolkua pitkin Miehikkälään Jermulan eräkämppään. Sunnuntaina juoksuvaellus jatkui Miehikkälän ja Ylämaan halki Luumäelle. Kokonaismatkaa tuli noin 100km. Yhtä ateriaa ja kahvikupillista lukuunottamatta retken eväät olivat alusta pitäen kannossa. Juomarepun täyttämiseen tuli mahdollisuus neljästi.


Vappuaattona Kampissa. Retki alkoi kävelyllä Helsingin vappuhulinan halki Kamppiin. Ennen bussin lähtöä oli hetki aikaa kuunnella katusoittajaa.


Majaniemen kalastajatorppa.
Ensimmäisen yön majoitus oli kalastajien rakentamassa hirsimökissä Majaniemessä Suomenlahden rannassa. Varhaisimmat seinäkirjoitukset mökissä olivat vuodelta 1946. Yksi uusimmista oli vuodatus siitä, että hormi ei vedä. Kuva on otettu vappuaamuna, savuisissa ja hieman kosteissa tunnelmissa juuri ennen liikkellelähtöä.


Lavatanssit.
Pala hylättyä kaakonkulmaa Ravijoelta, jossa Salpalinja kulki tanssilavan halki. Lauantaiaamuna metsä oli utuinen, mutta enää ei satanut.


Korsu.
Talven jälkeen korsut olivat jääkylmiä, kivi- ja betoniseinät hikoilivat vettä ja haju oli tunkkainen. Korsuja on linjalla yhteensä seitsemänsataa ja ne ovat nimetty satunnaisilla numeroilla, jotta niiden sijainti ei selviäisi. Tämä saattaa olla numero 240. En muista tarkkaan, koska en ole kauhean kiinnostunut korsuista.


Polku.
Polku oli paikoin vielä luminen.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

II Osa: Outojen rekkamiesten maa



Nykypäivänä juoksuharjoittelu merkittävään tapahtumaan aloitetaan perustamalla sille blogi. Juoksukesäni 2010 on täynnä pelkkiä kakkos- tai kolmososia, joten oli luontevaa tehdä blogistakin versio II.

Kalenterissa ovat seuraavat äärimmäisen vaaralliset vaeltelut:
Salpatrail II (31.4-2.5)
Hiidenpatatrail III (x.7.2010)
sekä todennäköisesti 24h testijuoksuna.

Näiden lisäksi päätavoite:

The Gax Trans Scania: pahamaineisen skandinavian synkimmissä ja vaarallisimmissa kolkissa vaellettu trail-kisa.

En ole aikeissa paneutua tässä blogissa harjoitteluni yksityiskohtiin, vaan saatan keskittyä vain räpsyihin poluilta, sekä grammanviilaukseen. Jos niihinkään.