keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Vappuvaellus

Salpavaellus 30.4 - 2.5.2010 kulki ensin Virojoelta Majaniemeen, jonne leiriytyminen tapahtui vappuaattona puolen yön tietämissä. Seuraavana aamuna matka jatkui Salpapolkua pitkin Miehikkälään Jermulan eräkämppään. Sunnuntaina juoksuvaellus jatkui Miehikkälän ja Ylämaan halki Luumäelle. Kokonaismatkaa tuli noin 100km. Yhtä ateriaa ja kahvikupillista lukuunottamatta retken eväät olivat alusta pitäen kannossa. Juomarepun täyttämiseen tuli mahdollisuus neljästi.


Vappuaattona Kampissa. Retki alkoi kävelyllä Helsingin vappuhulinan halki Kamppiin. Ennen bussin lähtöä oli hetki aikaa kuunnella katusoittajaa.


Majaniemen kalastajatorppa.
Ensimmäisen yön majoitus oli kalastajien rakentamassa hirsimökissä Majaniemessä Suomenlahden rannassa. Varhaisimmat seinäkirjoitukset mökissä olivat vuodelta 1946. Yksi uusimmista oli vuodatus siitä, että hormi ei vedä. Kuva on otettu vappuaamuna, savuisissa ja hieman kosteissa tunnelmissa juuri ennen liikkellelähtöä.


Lavatanssit.
Pala hylättyä kaakonkulmaa Ravijoelta, jossa Salpalinja kulki tanssilavan halki. Lauantaiaamuna metsä oli utuinen, mutta enää ei satanut.


Korsu.
Talven jälkeen korsut olivat jääkylmiä, kivi- ja betoniseinät hikoilivat vettä ja haju oli tunkkainen. Korsuja on linjalla yhteensä seitsemänsataa ja ne ovat nimetty satunnaisilla numeroilla, jotta niiden sijainti ei selviäisi. Tämä saattaa olla numero 240. En muista tarkkaan, koska en ole kauhean kiinnostunut korsuista.


Polku.
Polku oli paikoin vielä luminen.

tiistai 30. maaliskuuta 2010

II Osa: Outojen rekkamiesten maa



Nykypäivänä juoksuharjoittelu merkittävään tapahtumaan aloitetaan perustamalla sille blogi. Juoksukesäni 2010 on täynnä pelkkiä kakkos- tai kolmososia, joten oli luontevaa tehdä blogistakin versio II.

Kalenterissa ovat seuraavat äärimmäisen vaaralliset vaeltelut:
Salpatrail II (31.4-2.5)
Hiidenpatatrail III (x.7.2010)
sekä todennäköisesti 24h testijuoksuna.

Näiden lisäksi päätavoite:

The Gax Trans Scania: pahamaineisen skandinavian synkimmissä ja vaarallisimmissa kolkissa vaellettu trail-kisa.

En ole aikeissa paneutua tässä blogissa harjoitteluni yksityiskohtiin, vaan saatan keskittyä vain räpsyihin poluilta, sekä grammanviilaukseen. Jos niihinkään.

sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

Räjähtelevien karhujen metsä

Räjähtelevien karhujen metsä alkaa Purtovaarasta mummin ja ukin vanhan kotitalon takaa. Sinne ei saa mennä, koska siellä on karhuja ja neuvostoliittolaisia kranaatteja ja se ulottuu Siperiaan saakka. Jos metsään eksyy, niin ei osaa ikinä pois.

Aikuisena olen oppinut, että kaukainen Siperia ei ole ihan niin vaarallinen paikka. Siperiassa ihmisen historian ajan koskematon metsä on ihan oikeasti turvallista ja äärettömän kaunista. Nyt epäilen, että maailman vaarallisin paikka löytyy pikkuisen höröttävien Purtovaaran ja Siperian välistä.

Tällä retkelläni pääsin aina Sulkavalle saakka kohti Purtovaaraa Linjan avustuksella. Ehkä en vain uskaltanut kauemmaksi. Silti, Linja oli ihan yhtä vaikuttava kuin Mongoliassa Hovsgolin järven rannassa keskellä Siperiaa tönöttänyt ikuisesti ihmisen koskematon metsä. Minun piti löytää tuon Hovsgolin metsän vertainen paikka ja se löytyi näin läheltä. Retkeni oli onnistunut.

Niin, ja mikä siinä oikeassa räjähtelevien karhujen metsässä muka on niin pelottavaa? Miksi en uskaltanut aina Tohmajärvelle Purtovaaran takametsiin?

Eräs lumivyöryjä tutkiva tuttavani kertoi laattalumivyöryn erikoislaatuisesta äänestä. Siitä kuuluu sellainen "vhuump". Hänen mukaansa se on niin vaistoihimme vetoava, että sen kuullessaan ei voi muuta kuin vapista ihokarvojen noustessa pystyyn.

Minä kerroin hänelle räjähtelevien karhujen metsästä. Ja siitä kuinka kerran menin sinne vastoin kaikkia kieltoja. Silloin keväisenä talvi-iltana hanki kantoi ja kuu valaisi tuuheaa isoa kuusimetsää. Kiipesin vaaralle niin kauas, että mummin ja ukin taloa ei enää näkynyt. Yhtäkkiä kuului valtaisa MÖR-PUM ja voitte arvata, että en ole ikinä juossut niin kovasti kuin silloin.

Mikään, MIKÄÄN, ei ole pelottavampaa kuin räjähtävän karhun ääni.

Niin, no, sen pituinen se.

Fööni

Lauantaiaamu alkoi aivan loistavalla kostioniemeläisellä kanttarellipekonimunakkaalla hyvin nukuttujen unien jälkeen. Suunnittelin pitkää etappia Savonlinnaan. Tästä tulisi noin 70km matkaa.

Kova sade oli hyvä, sillä ei tarvinnut miettiä ylikuumenemista. Lähdin innoissani matkaan ja juoksin saman tein väärälle mökkitielle. Olin unohtanut kartan lähtöpaikkaan, mutta se oli muutenkin hyvin karkea - karavaanarilehdestä repäisty sivu - joten lueskelin GPS:stä hyvää reittiä oikealle tielle. Oikaisin, pidin erittäin todennäköisenä että gps-kartassa ollut pikkutie jatkuisi polkuna. No, eihän se jatkunut ja pian loikin nokkospellon ja mutaojien poikki. Näin hirven. Se tuijotti hetken ja lähti sitten karkuun. Laitoin sadatakin hupun päähän. Se oli ihan täynnä vettä. Nämä seikat eivät häirinneet. Lossi, hirvi ja nokkoset eivät ole mitään uutta lenkeilläni ja aiemmistakin kilometreistä noin 2% oli kulunut eksyilyyn.

Koheltaessa kului jonkun verran aikaa ennen kuin olin Partalansaareen vievällä lossilla. Siis sen saaren, jonka ympäri joku tyyppi ui. Partalansaareen saavuttaessa joku mummeli huuteli talonsa pihalta: "Onpa reipasta porukkaa!"

Jatkoin virheiden tekemistä vastaamalla pariin puheluun kaatosateesta huolimatta. Lopulta kännykkä ei enää sietänyt kosteutta ja näppäimet lakkasivat toimimasta. Kännykkä ei ole juoksemiseen mikään välttämättömyys, mutta majoitusten järjestäminen ja muu matkailu on paljon mielekkäämpää kun se toimii. Retkellä oli satanut ennenkin, mutta nyt olin vain jostain syystä huolimaton.

Välin isompi kohde oli Sulkava, jonne matkaa tuli noin 28km. Kuivaamalla kännyn sen saattaisi saada kuntoon. Tarvitsin föönin. Kaupoista ei löytynyt. Ärrän tyttö kikatti, kun isotukkaisena ja -partaisena uitettuna koirana kysyin kohteliaasti fööniä.

Löysin föönin lopulta motelli Muikkukukosta. Kuivailin kännykkää tunnin ja näppäimet 3 ja Delete rupesivat toimimaan. Sain apujoukkojen avulla lopulta selville, että oopperajuhlien vuoksi Savonlinnan liepeiltä löytyi vapaana yksi hostelli. Olin täynnä virtaa, kun aikeena oli juosta vielä 40km ja siksi päivämatkan jättäminen tähän tuntui tympeältä.

Varasin huoneen Muikkukukosta ja kävin iltalenkillä Sulkavalla. Siinä tuumiessa sitten lakkasi huvittamasta. Retki oli muuttumassa kilometrien keräilyksi ja pikaraviksi huonosta hostellista toiseen isoja teitä pitkin. Parempaakin tekemistä voisi keksiä.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Mirja-täti ja muut

Tänään rikkoutui kahdensadan kilometrin rajapyykki varovaistenkin kilometriarvioiden mukaan. Se ei ole ultrajuoksijan näkökulmasta erityisen paljon, koska moni juoksee vuorokaudessa saman. Minulla meni 6 päivää, enkä itse pidä tätä varsinaisesti urheilu- tai ultrasuorituksena. Olen yrittänyt pitää päiväkuormaa, josta palautuu ja aikaa on jäänyt itsensä hoitamiseen riittämiin.

Vuorokaudessa rasitus on kestänyt 5-7h, joka on tullut 8-12h:n aikana. Fyysisen työn tekijöiltä vaaditaan saman verran. Ja esimerkiksi linjaa rakentaneet olivat varmasti paljon lujemmalla.

Silti Mrs. Doubtfiren näköinen majatalon täti suorastaan paheksui retkeäni: "Tuo on jonkinlaista masokismia (viimeistä sanaa maiskutellen)." Ja sai lisäpontta, kun esitin näkemyksiä nykyihmisen fyysisyydestä vieraantumisesta.

Toisaalta jotkut ovat innostuneet ja melkein lähdössä samoin tein kirmaamaan metsiin mustikoita poimien ja purovettä juoden.

Viljakansaari

Pulpul, kops

Törmäsin Puumalan Viljakansaareen Saimaan pohjoispuolella ja hölkkä jatkuu. Tänään ohjelmassa lyhyt alle parikymppinen iltalenkki.